Suomalaisen työn tarinat: K-kauppiaan tarina MTV3-kanavalla la 28.1. klo 17.10

Suomalaisen työn tarinat: K-kauppiaan tarina MTV3-kanavalla la 28.1. klo 17.10

Suomalaisen Työn Liitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuosi 2012 on täynnä toimintaa ja liitto edistää juhlavuotenaan monin tavoin työn arvostusta, innovointia ja yrittäjyyttä. Suurelle yleisölle kiinnostavin on MTV3-kanavalla käynnistynyt ohjelmasarja, joka esittelee 40 suomalaisen työn tarinaa. Seuraava ohjelma kertoo K-kauppiaan työstä lauantaina 28. tammikuuta 2012. Yhteistyökumppaneina tarinoiden tuottamisessa ovat toimineet liiton jäsenyritykset, MTV3 ja Blue-Media Oy.

Suomalaisen työn tarina kertoo ihmisestä ja työstä. Henkilökuvan lisäksi tarina hahmottaa ajankuvaa suomalaisen työn muutoksista sadan vuoden aikana. Tarinan lopussa raotetaan myös ammatin tai toimialan tulevaisuuden näkymiä.

K-kauppiasliitossa jo 100 vuotta työtä asiakkaiden eduksi

Sadassa vuodessa sekä kauppiaan työ että toimintaympäristö ovat muuttuneet huomattavasti. Tänä päivänä K-kauppiaan työssä korostuvat erityisesti asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja odotukset, toiminnan sähköistyminen, alan tiukka kilpailu ja yhteiskuntavastuu.

Tässä kehitystyössä vahvasti mukana on K-kauppiaiden edunvalvonta- ja yhteistoimintajärjestö K-kauppiasliitto, joka on lähempänä tavallista kuluttajaa kuin heti arvaisikaan. Merkittävä osa liiton työtä on K-kauppiaiden ja Keskon yhteistyö kaupankäynnin suunnittelussa. Asiakkaille se näkyy muun muassa entistä monipuolisempina valikoimina ja parempana palveluna.

K-kauppiasliitto on hoitanut perustehtäväänsä eli kauppiasyrittäjyyden kehittämistä ja vahvistamista jo sata vuotta. 100-vuotisjuhlavuosi näkyy keväästä alkaen asiakkaille kaupoissa monin eri tavoin.
Liitto haki yhteistä näkyvyyttä kauppiaille alusta asti. Pirkka-lehti perustettiin 1933. Tuttu K-kilpi on ollut ryhmän käytössä jo vuodesta 1947, K-merkki tuotteissa jo sitä ennen. 1950-luvulla liitto perusti K-instituutin, joka kouluttaa uusia kauppiaita ja myyjiä. Tänä päivänä liittoon kuuluvat kaikki yli 1200 K-kauppiasta Suomessa, ja se on Keskon suurin omistaja.

K-kaupoista noin 80 prosenttia on perheyrityksiä. Ei siis ole tavatonta, että lapset valitsevat vanhempiensa ammatin. K-ryhmässä on useampiakin kauppiassukuja, jotka ovat käyneet läpi yhdessä kaikkien vuosikymmenten muutokset. Näissä suvuissa kauppaa pitää jo viides sukupolvi. Joka viides K-kauppias on nainen.

Matti Himberg, 60, on pitkäaikainen, 1993 aloittanut K-kauppias. Hän aloitti K-kauppiaana Seinäjoen citymarketissa ja siirtyi sieltä Vantaalle Jumboon vuonna 1999. Ennen kauppiasuraansa hän toimi Keskon palveluksessa 15 vuotta. Matti on erittäin aktiivinen kaupan alalla. Palkintoja on ropissut useaan otteeseen, mm. vuonna 2009 Uudenmaan vuoden kauppa- ja palvelualan yrityksenä.

100 vuotta suomalaisen työn puolesta – puolimatkan krouvissa kohti uusia haasteita

Suomalaisen Työn Liiton juhlavuosi huipentuu 24. syyskuuta Helsingin Musiikkitalossa pidettävään pääjuhlaan, joka televisioidaan ja esitetään MTV3-kanavalla lauantaina 13.10.2012 klo 16.30–18.00.
Liitto järjestää myös 100-vuotiskiertueen, jonka aikana liiton bussi pysähtyy kesätapahtumissa eri puolella Suomea. Liitto tuo myös esille suomalaista designia muotoilupääkaupunkivuoden aikana.

Mukana juhlavuodessa

Suomalaisen Työn Liiton juhlavuoden yhteistyökumppaneita ovat: Työeläkeyhtiö Varma, MTK, Pellervo-Seura ry, Tekstiili- ja vaatetusteollisuus FINATEX ry, K-kauppiasliitto, MTV MEDIA Oy ja Blue Media Oy.

Kuvassa K-kauppias Matti Himberg.  Kuva:  Blue Media Oy
matti.himberg@citymarket.fi

Lisätiedot:

K-kauppiasliitto, viestintäpäällikkö Leena Salo, 050-4872984, leena.salo@k-kauppiasliitto.fi
www.k-kauppiasliitto.fi

Suomalaisen Työn Liitto, toimitusjohtaja Pekka Tsupari, 040 570 2021, pekka.tsupari@avainlippu.fi
 www.avainlippu.fi

Kuvapyynnöt:

Blue Media Oy, tuotantopäällikkö Heidi Musakka, 0400 592 496, heidi.musakka@bluemedia.fi
www.bluemedia.fi