Suomalaisen työn tarinat: Kenkäkauppiaan tarina MTV3-kanavalla lauantaina 18.2.klo 17.15

Suomalaisen työn tarinat: Kenkäkauppiaan tarina MTV3-kanavalla lauantaina 18.2.klo 17.15

Suomalaisen Työn Liitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuosi 2012 on täynnä toimintaa ja liitto edistää juhlavuotenaan monin tavoin työn arvostusta, innovointia ja yrittäjyyttä. Suurelle yleisölle kiinnostavin on MTV3-kanavalla käynnistynyt ohjelmasarja, joka esittelee 40 suomalaisen työn tarinaa. Seuraava ohjelma kertoo pohjoisen kenkäkauppiaan työstä lauantaina 18. helmikuuta 2012. Yhteistyökumppaneina tarinoiden tuottamisessa ovat toimineet liiton jäsenyritykset, MTV3 ja Blue Media Oy.

Suomalaisen työn tarina kertoo ihmisestä ja työstä. Henkilökuvan lisäksi tarina hahmottaa ajankuvaa suomalaisen työn muutoksista sadan vuoden aikana. Tarinan lopussa raotetaan myös ammatin tai toimialan tulevaisuuden näkymiä.

Kolmannen polven kenkäkauppias Mikko Tekoniemi sukkuloi Rovaniemen ja Tornion välillä

Viime kesänä Rovaniemen Rinteenkulman Andiamon ja K-kengän aktiivinen ja toimelias kauppias Mikko Tekoniemi, 36, aloitti myös Tornion K-kengän kauppiaana.

Kittilästä kotoisin oleva Mikko on kenkäkauppiassukua. Hänen isoäitinsä perusti kenkäkaupan Sodankylään vuonna 1949 ja Mikon vanhemmat pitivät K-kenkäkauppaa Kittilässä vuosina 1960-2008. Ennen kauppiasuraa Mikko suoritti ylioppilaspohjaisen laskentatoimen merkonomin tutkinnon ja toimi myyjänä kenkäkaupoissa Lapissa ja vuoden kauppiasharjoittelijana Helsingissä. Mikko Tekoniemi uskoo kauppatoimintojen laajentamisen tuovan hyötyä molemmille kaupoille.

- Voimme kerralla ostaa monipuolisempia valikoimia ja isompia myyntieriä ja jakaa niitä kauppojen kesken. Asiakkaat voivat valita kenkänsä entistä laajemmista valikoimista, Mikko Tekoniemi sanoo.
Rajalla kauppakeskuksessa sijaitseva Tornion K-kenkä työllistää neljä henkilöä. Rovaniemen Andiamo ja K-kenkä muodostavat Pohjois-Suomen suurimman erikoiskenkäkaupan, joka työllistää kuusi henkilöä.

- Kahden kaupan hoitaminen onnistuu hyvin pätevän ja luotettavan henkilökunnan turvin, sanoo KOOKenkä -ketjujohtokunnan varapuheenjohtaja Mikko Tekoniemi. Kahden kaupan pitämisen vastapainoksi Mikko Tekoniemi harrastaa perhokalastusta, lumilautailua ja moottoripyöräilyä.

K-kauppiasliitto on K-kauppiaiden edunvalvonta- ja yhteistoimintajärjestö, johon kuuluvat kaikki 1234 K-kauppiasta. K-kauppiasliiton perustehtävänä on K-kauppiasyrittäjyyden kehittäminen ja vahvistaminen sekä jäsentensä yhteisten etujen ajaminen. K-kauppiasliitto täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

100 vuotta suomalaisen työn puolesta – puolimatkan krouvissa kohti uusia haasteita

Suomalaisen Työn Liiton juhlavuosi huipentuu 24. syyskuuta Helsingin Musiikkitalossa pidettävään Suomalaisen Työn Gaalaan, joka televisioidaan ja esitetään MTV3-kanavalla lauantaina 13.10.2012 klo 16.30–18.00.

Liitto järjestää myös Työ turneella kiertueen, jonka aikana liiton bussi pysähtyy kesätapahtumissa eri puolella Suomea. Osana Muotoilupääkaupunki 2012 kokonaisuutta liitto tuo esille suomalaista designia jäsenyritystensä kanssa.

Mukana juhlavuodessa

Suomalaisen Työn Liiton juhlavuoden yhteistyökumppaneita ovat: Työeläkeyhtiö Varma, MTK, Pellervo-Seura ry, Tekstiili- ja vaatetusteollisuus FINATEX ry, K-kauppiasliitto, MTV MEDIA Oy ja Blue Media Oy.

Kuvat voi ladata:
http://dl.dropbox.com/u/56706763/Kenkakauppia_Mikko_Tekoniemi.zip

Kuvissa K-kenkäkauppias Mikko Tekoniemi. Kuvat: Blue Media Oy

Lisätiedot:

Mikko Tekoniemi, 0400-883431, mikko.tekoniemi@andiamo.fi
Suomalaisen Työn Liitto, toimitusjohtaja Pekka Tsupari, 040 570 2021, pekka.tsupari@avainlippu.fi
www.avainlippu.fi, www.suomalainentyo.fi