29.6.2007

Kesän kulutusvalinnoilla maailmaa pelastamaan

Kesän kulutusvalinnoilla maailmaa pelastamaan
Ilmastonmuutoskeskustelua käydään myös kesähelteillä. Moni miettii, miten voisi itse vaikuttaa siihen, millainen on maapallon tulevaisuus. Kesällä onkin helppoa olla ympäristötietoinen - ainakin jos viettää lomansa Suomessa: energiankulutus vähenee kesäaikaan melkein itsestään. Ostoksia tehdessä kannattaa vilkaista, että tuote on tehty lähellä, sillä lyhyet kuljetusmatkat kuormittavat ilmastoa vähiten.

- Moni tietää jo, että elintarvikkeiden kuljetus maiden ja merien takaa rasittaa ympäristöä, ja valitsee siksi suomalaista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että elintarvikkeiden osuus kokonaiskulutuksesta on vain reilut 10 prosenttia. Siksi kaiken tavaran alkuperällä on suuri merkitys ilmaston kannalta, muistuttaa Avainlippu-alkuperämerkkiä myöntävän Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin.

Avainlippu on kestävän kulutuksen merkki

Kuluttajat tuskailevat usein epäselvien pakkausmerkintöjen kanssa. Alkuperämaan selvittäminen voi olla hankalaa, vaikka yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että kuluttajalla on oikeus tietää, mistä maasta tuotteet tulevat[1]. Avainlippu on kuitenkin varma merkki siitä, että tuote on valmistettu Suomessa. Kaikki Avainlippu-tuotteet löytyvät osoitteessa www.avainlippu.fi sijaitsevasta hakukoneesta.

- Kulutusvalinnoissa kannattaa muutenkin suosia kestäviä, pitkäikäisiä tuotteita, joiden valmistuksessa ei ole haaskattu materiaalia. Suomalaisissa yrityksissä on jo pitkään panostettu tehokkuuteen, sillä korkeat työvoimakustannukset ovat pakottaneet ne kehittämään muita kilpailukeinoja.

Tehokkuuden merkitys kasvaa

Ilmastonmuutos merkitsee maailmanlaajuisesti suuria muutoksia. Nämä voivat avata uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille, sillä maassamme on paljon osaamista muun muassa uusiutuvien energialähteiden käytössä ja valmistuksessa.

- Esimerkiksi EU-maiden käyttämästä energiasta uusiutuviin energialähteisiin perustuu keskimäärin vain vajaat seitsemän prosenttia, kun Suomessa uusiutuvien energialähteiden osuus oli vuonna 2006 jo 23 prosenttia. Lisäksi monet teollisuudenaloistamme ovat jo nyt energiatehokkaita, mikä parantaa kilpailukykyä, kun energian hinta nousee, toteaa Lars Collin.

Lisätietoja
Viestintäkoordinaattori Hanna Komulainen, hanna.komulainen@avainlippu.fi, +358 40 558 2939

[1] Alkuperämerkit 2006 -tutkimus/Suomi Tänään -tutkimus, Taloustutkimus Oy


Takaisin




Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili