Maailmantalouden näkymät ovat valoisat. Yhdysvallat ja Aasia jatkavat maailmantalouden vetureina. Euroalueella taloudellinen aktiviteetti näyttää ETLA:n julkaisemien tietojen mukaan vihdoin piristyvän. Kasvun jatkumista ennakoi se, että kuluttajien, teollisuuden, rakentamisen sekä erityisesti palvelualojen luottamusta mittaavat indikaattorit ovat nousussa.
Suomen talouskasvu on ollut pääosin kulutuksen varassa. Kotitalouksien ostovoiman kasvua ovat tukeneet palkkaverotuksen keventäminen, työpaikkojen lisääntyminen ja maltillinen hintojen nousu. Suomen hyvä taloudellinen kasvu ja tuottavuuden nousu sekä kilpailun kiristyminen ovat auttaneet saavuttamaan matalan inflaation. Suomen kansantaloudessa panostetaan edelleen tulevaisuuteen. Kuulumme niiden maiden joukkoon, jotka ovat ottaneet pitkän askeleen tietoyhteiskuntaan.
Vaikka kaikki mittarit ovat jo pitkään osoittaneet positiiviseen suuntaan, ongelmia on kosolti. Kuten presidentti Halonen itsenäisyyspäivän tv-haastattelussa sanoi: Hyvässäkin talossa on aina korjaamista.
Suomi ei houkuttele korkeasti koulutettua työvoimaa, huippuosaajia. Meillä on negatiivinen aivotase. Toisaallakin on kohtaanto-ongelmia. Suomessa on EU15-maiden korkein työttömyysaste sekä nuorten miesten (15-25 v) että iäkkäiden miesten (55-64 v) kohdalla.
Liiton toukokuisessa seminaarissa peräänkuulutettiin suomalaisuuden korostamista tuotemerkeissä. Suomalaisuus on sanaton fiilis, jolla voi kertoa paljon. Meidän pitää opetella kansainvälisiksi voittajiksi omassa maassa, julistettiin kevätseminaarissa. Näyttää siltä, että viesti on kantautunut suomalaisyritysten korviin ja suomalaisten arvojen korostaminen lisääntyy.
Suomalaisen Työn Liitto toimii missionsa mukaan auttamalla yrityksiä menestymään markkinoilla Avainlipun avulla. Tuoreen tutkimuksen mukaan Avainlipulla on sellaisia ominaisuuksia, joiden ansiosta se auttaa suomalaisia yrityksiä menestymään myös jatkossa.
Näitä ovat Avainlipun hyvä tunnettuus ja merkin herättämät myönteiset mielikuvat. Avainlipun brändin luonnetta selvitettiin Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimus Oy:llä teettämässä kaksivaiheisessa tutkimuksessa.
Koko ostava yleisö liitti Avainlippuun useimmin luonnehdinnat positiivinen, selvä viesti ja uskottava. Avainlippu on suomalaisten mielestä myös tarpeellinen ja sopiva alkuperämerkiksi. Kotimaisten tuotteiden hankkimiseen motivoivat tutkimuksen mukaan erityisesti laadukkuus, luotettavuus ja työllistävyys. Samat tekijät liitetään kiinteästi myös Avainlippuun.
Tutkimus kertoo myös selvästi, että Avainlippu-tunnus vahvistaa sekä tuotteesta että sen valmistajasta syntyvää positiivista mielikuvaa. Lähes kaikki vastaajat tunnistivat Avainlipun.
Liiton johtokunnalla on ollut vuoden mittaan mieluinen tehtävä hyväksyä toinen toistaan kiinnostavampia suomalaisia yrityksiä liiton jäseniksi. Yritysten yhteinen syy jäsenyyteen on Avainlippu, jonka markkina-arvo on vahvempi kuin aikoihin. Lisäksi Avainlipun vetovoimaa on vahvistanut liiton työntekijöiden aktiivinen jäsenhankinta.
Uusissa Avainlippua käyttävissä yrityksissä on entistä enemmän palvelutoimialan edustajia. Viimeisimpiä Avainlipun käyttäjiä on mm. Lapin legendaarinen matkailukeskus Hullu Poro Oy. Toimitusjohtaja Päivikki Palosaaren filosofia siitä, että omia juuriaan pitää arvostaa, on myös Avainlipun viesti. Etenkin nuoret tuntuvat olevan terveellä tavalla ylpeitä suomalaisuudestaan.
Myös vuonna 1938 perustettu suomalainen sosiaalinen innovaatio Raha-automaattiyhdistys on uusimpia Avainlipun käyttäjiä. Suomalaisen Työn Liiton kanssa ministeriaikanaan Kultainen Avain-tunnustusta jakanut RAY:n nykyinen toimitusjohtaja Sinikka Mönkäre tunnustaa Avainlipun merkityksen ja pitää sitä arvostettuna.
Rakennusliike Oy Alfred A. Palmberg Ab:n asuntomyynti- ja toimitilapalvelut kuuluvat niin ikään uusiin Avainliputtajiin. Avainlippu on tunnettu merkki kiitettävästä kotimaisuusasteesta. Toimitusjohtaja Risto Bonon mukaan Avainlippu sopii hyvin yrityksen arvopohjaan korostamaan laatua, luotettavuutta ja turvallisuutta. Suomalaisuuteen on sisäänrakennettu hänen mielestä reilun pelin henki, jota Avainlippu viestii.
Edellä mainittujen suurten yritysten lisäksi jäsenyyden on hankkinut iso joukko pienempiä suomalaisia yrityksiä, jotka kaikki toivotamme yhtä lämpimästi tervetulleiksi Avainliputtajien joukkoon. Suomalaisen Työn Liitto on toiminut aktiivisesti liiton imagon vahvistamisessa, sen osoittaa jäsenmäärän reilu kasvu.
Näillä sanoilla avaan kokouksen ja pyydän tekemään ehdotuksia tämän kokouksen puheenjohtajaksi.

