Vuoden suurin kulutushuippu on aluillaan. Suomalaisten arvioidaan käyttävän tänä vuonna jouluostoksiin 800 miljoonaa euroa. Hankaliksi koetuilla lahjaostoksilla auttaa Suomalaisen Työn Liiton Lahjakone, joka etsii annettujen kriteerien perusteella suomalaiset täsmälahjat vaikkapa kärttyisälle kiukkupussille, onnelliselle puutarhurille tai mummin omalle muruselle. Lahjakone löytyy osoitteesta www.suomalainenjoulu.fi.
- Suomalaisen Työn Liiton tekemien kyselyiden mukaan lahjaostokset ovat yleisin syy joulustressiin. Lahjakone sai alkunsa, kun mietimme, miten voisimme helpottaa suomalaisten joulukiirettä, kertoo projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta.
- Samalla tahdomme muistuttaa kuluttajia siitä, että lahjapaketteihin kannattaa kääriä suomalaisia tuotteita ja palveluita. Kotimainen lahja on monella tavalla hyvä valinta: se työllistää ja tukee osaamisen säilymistä Suomessa, tuotteet on suunniteltu suomalaisiin oloihin, valmistajan jäljittäminen on helppoa ja kuljetusmatkat ovat lyhyitä, Mantila muistuttaa.
Joulumyynnistä riittäisi töitä yli 10 000 suomalaiselle
Suomalaisten jouluostosten merkitys kansantaloudelle on suuri: odotetaanhan joulumyynnin kasvavan jopa 6 prosentilla, mikä nostaisi sen arvon 800 miljoonaan euroon. Mitä isompi osa potista käytetään suomalaisiin tavaroihin ja palveluihin, sitä useammalle riittää töitä myös ensi vuonna.
- Jos koko joulumyynti menisi pelkästään suomalaiseen tuotantoon, tarkoittaisi se vuositasolla yli 10000 työpaikkaa, laskee Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin.
Suomalaisuus onkin monelle tärkeä ostoperuste erityisesti jouluna.
- Kun selvitimme toissa jouluna kuluttajien ostotottumuksia, sanoi 78 prosenttia vastaajista, että suomalaisella alkuperällä on väliä erityisesti jouluna. Tähän lienee syynä se, että joulu on perinteinen juhla, jolloin ostoskriteereistä tärkeimmiksi nousevat suomalaisuuteen kiinteästi liitettävät laatu ja luotettavuus, arvioi Collin.
Parhaiten työllisyyttä edistävät matkustaminen kotimaassa, suomalaiset elintarvikkeet, tekstiilit ja vaatteet, kustanteet sekä kengät ja nahkatuotteet, sillä niiden tuottamisesta seuraa suurimmat kerrannaisvaikutukset.
– Kun kuluttaja ostaa suomalaista, jäävät eurot Suomeen. Tämä merkitsee monia hyvinvointiin vaikuttavia asioita. Viimeaikainen huoli omistajuuden siirtymisestä ulkomaille ei ole turha: jos omistajuus ja työpaikat siirtyvät pois Suomesta, on suuri vaara, että tärkein pääomamme, suomalainen osaaminen, karkaa maasta niiden mukana, sanoo Collin.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Lars Collin, Suomalaisen Työn Liitto, puh. 09 6962 430, lars.collin@avainlippu.fi
Projektipäällikkö Merja Mantila, Suomalaisen Työn Liitto, puh. 09 6962 430, merja.mantila@avainlippu.fi

