27.3.2006

Suomalaiset valmistajat huolissaan valikoimien monipuolisuudesta: Kuluttajilla on oltava mahdollisuus valita

Suomalaiset valmistajat huolissaan valikoimien monipuolisuudesta: Kuluttajilla on oltava mahdollisuus valita

Päivittäistavarakaupan kiristyvä kilpailutilanne näkyy myös kilpailussa hyllytilasta. Suomalaisen Työn Liiton päivittäistavaroita valmistavat Avainlippu-yritykset ovat huolissaan siitä, jääkö kotimaisille vaihtoehdoille tarpeeksi tilaa tiukassa hintakilpailussa ja ketjuohjauksessa. Kuluttajilla on oltava mahdollisuus tehdä myös kotimainen valinta, päivittäistavaravalmistajien ryhmä muistuttaa.

- Kuluttajat tarvitsevat vaihtoehtoja. Tutkimusten mukaan kotimaisuus on tärkeä arvo erityisesti naisille ja lapsiperheille. Esimerkiksi kaupan oman merkin, ns. private labelin alla myytävien tuotteiden alkuperä ei aina ole esillä kovin selkeästi. Kuitenkin suurin osa kuluttajista pitää oikeutenaan tietää, missä maassa tuote on valmistettu, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin.

Suomalaisen Työn Liiton päivittäistavaravalmistajien yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 suomalaista yritystä, jotka käyttävät tuotteissaan kotimaisesta valmistuksesta kertovaa Avainlippu-alkuperämerkkiä.

Asiakas arvostaa monipuolista valikoimaa
Suomalaisen Työn Liitto on selvittänyt suomalaisten kuluttajien suhtautumista kotimaisten palveluiden ja tuotteiden laatuun. Kun kuluttajilta kysyttiin, millä tavoin suomalaisten tuotteiden ja palveluiden laatu oli parantunut, vastauksissa nousivat esille erityisesti entistä monipuolisempi valikoima ja palveluhenkisyys.

- Näyttää siltä, että laaja kotimaisten tuotteiden valikoima sekä henkilökohtaisen palvelun saatavuus merkitsevät kuluttajille laadukkuutta. Nämä laadun määreet ovat uusia, eikä niitä ehkä vielä ole osattu ottaa huomioon hyllytilaa koskevia päätöksiä tehtäessä, Collin toteaa.

Kovassa hintakilpailussa valikoiman monipuolisuus jää joskus toisarvoiseksi seikaksi hinnan noustessa ratkaisevaksi tekijäksi siinä, mitkä tuotteet pääsevät ylipäätään kuluttajien ulottuville. Asiakaslähtöisessä ajattelussa olisi kuitenkin otettava huomioon kuluttajien toiveet monipuolisesta valikoimasta.

Kuluttamisella vaikuttaminen yhä suuremmassa arvossa
Kuluttajien vaikutusvalta on yhä selvempää myös kuluttajille itselleen. Erityisesti nuoret ovat tottuneet ottamaan kulutusvalinnoissaan huomioon myös eettiset seikat.  Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimuksella vastikään teettämästä tutkimuksesta selviää, että Avainlipulla merkittyjä tuotteita motivoivat hankkimaan erityisesti laadukkuus, luotettavuus ja työllisyysvaikutukset.

- Kotimainen Avainlippu-tuote on monessakin mielessä vastuullinen valinta. Paitsi että sen hankkiminen edistää työllisyyttä ja estää rahan karkaamista ulkomaille, voi kuluttaja myös luottaa siihen, että Suomessa valmistettu tuote on tehty suomalaisten lakien, työehtosopimusten, ympäristömääräysten ja muiden säädösten mukaisesti. Nämä asiat ovat Suomessa kuitenkin paremmassa kunnossa kuin monessa muussa maailmankolkassa, Collin toteaa.

Lisätietoja
Tiedottaja Hanna Komulainen, Suomalaisen Työn Liitto, puh. 09 6962 4342, hanna.komulainen@avainlippu.fi


Takaisin




Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili