28.8.2003

Suomalaisen Työn Liitto veronkevennysten kannalla

Suomalaisen Työn Liitto veronkevennysten kannalla
Suomalaisen Työn Liitto: Verokevennykset oikea keino kotimaisen kysynnän kasvattamiseen ja työllisyyden parantamiseen

Hallituksen talouspolitiikan tärkein tavoite on työllisyyden parantaminen. Hallituksen budjettiesityksessä todetaan myös suomalaisten kuluttajien ostopäätösten merkitys tämän tavoitteen saavuttamisessa. Budjettiesityksessä ollaan huolissaan kotimaisen myynnin laskusta, joka aiheuttaisi vakavia talous- ja työllisyysvaikutuksia. Kotimaisen tuotannon osuus kulutuksesta vähenisi ja myös tukku- ja vähittäiskauppa joutuisivat vaikeuksiin.

Suomalaisen Työn Liitossa on seurattu tiiviisti kotimaisen kulutuksen suuntaa.
- Viime vuosina suomalaisten kulutusmenot ovat suuntautuneet yhä voimakkaammin tuontitavaroihin. Kun kymmenen vuotta sitten kulutuksen tuontiosuus oli noin 8 prosenttia, on tänä vuonna  asumiseen, lämmitykseen, sähköön, liikkumiseen ja muuhun yksityiseen kulutukseen kohdistuvista menoista tuonnin osuus jo 13 prosenttia. Onkin hyvä ja aiheellista, että hallituksen budjettilinjauksessa on otettu huomioon kuluttajien kotimaisiin kulutustavaroihin kohdistuvien ostosten merkitys työllisyystavoitteen saavuttamiseksi, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin toteaa.

Kulutustavarat työllistävät eri tavoin

Kotimaista kysyntää elvyttävä finanssipolitiikka perustuu hallituksen budjettiesityksessä ensisijaisesti verotuksen keventämiseen. Verokevennykset painottuvat selkeästi pieni- ja keskituloisten hyväksi.

- Tämä on oikean suuntainen linjaus myös siinä mielessä, että tilastojen mukaan pienituloiset kohdistavat kulutusmenoistaan suhteessa suuremman osan kotimaisiin tuotteisiin kuin suurituloiset, Lars Collin huomauttaa.

Suomalaisen Työn Liiton tuore tutkimus tukee samaa ajatusta. Sen mukaan kaikkein pienituloisimmista ei ansiotyössä käyvistä jopa joka neljäs lisäisi ylimääräisillä euroillaan suomalaisten tuotteiden ostamista. Keskimäärin kuluttajista joka kymmenes on valmis toimimaan näin.

Heinäkuussa voimaan tulleen veroalennuksen suuruusluokka on keskituloiselle 20 euroa kuussa. Tämä merkitsee vuositasolla jopa 20.000 uutta työpaikkaa, mikäli kaikki suomalaiset ostaisivat tällä summalla kotimaisia tuotteita. Kulutustavaroiden työllisyysvaikutukset ovat kuitenkin teholtaan erilaisia.

- Parhaiten työllisyyttä edistävät ne tuotteet ja palvelut, joiden kotimaisuusaste on korkea. Näitä ovat esimerkiksi matkustaminen kotimaassa, kotimainen elintarvike, suomalainen kustanne sekä tekstiili-, vaatetus-, kenkä- ja nahkateollisuustuote. Kaikki nämä esimerkkituotteet työllistävät selvästi paremmin kuin mihin 20 euroa muuten pystyy, Lars Collin esittää.


 


Takaisin




Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili