Suomalaisen Työn Liitto myönsi vuoden 2002 Uusyrittäjäkilpailussa ensimmäistä kertaa oman Avainlippu-tunnustuspalkintonsa erinomaisesta suomalaisesta osaamisesta. Avainlippu-tunnustuspalkinto, suuruudeltaan 500 euroa, myönnettiin yrittäjä Jesse Kakkolalle, JK Koti-in/Koti-in Oy, Hämeenlinna.
Koti-in tekee kokonaisvaltaista sisustussuunnittelua mukaan lukien asennukset, remontit ja muutostyöt sekä myy sisustusalan tuotteita.
Koti-in on luonut persoonallisen ja uudenaikaisen palvelun monipuolisilla ja laadukkailla tuotteilla sekä niihin liittyvällä sisustussuunnittelulla. Palvelulla on pyritty tekemään sisustaminen ja remontit mahdollisimman helpoiksi asiakkaalle. Sisustamisen ammattilainen tekee remontti- ja sisustussuunnitelman, hankkii kalusteet, tarvikkeet ja asennuspalvelun sekä valvoo työn toteuttamisen.
Jesse Kakkola on opiskellut sekä metalliartesaaniksi että huonekalumuotoilijaksi ja sisustussuunnittelijaksi. Aloittaessaan yrittäjänä tärkeimpänä referenssinä toimi oma koti. Nyt yrityksen palveluita on käyttänyt jo noin sata kotitaloutta ja parikymmentä yritystä.
Sisustukseen liittyvän kokonaispalvelun kysyntä on Suomessa voimakkaassa kasvussa. Jesse Kakkolan mukaan "joka asunnossa on joku juju, joka pitää löytää ja tehdä näkyväksi". Sisustussuunnitelmaan vaikuttaa paitsi talon tyyli myös asukkaiden elämäntapa.
Suomalaisen Työn Liiton palkintoraadin mukaan Jesse Kakkola on osoittanut yrittäjäntaitonsa kehittämällä luovuutensa uudeksi toimivaksi asiakaslähtöiseksi liikeideaksi. Hän on myös oivaltanut verkottumisen ja nykyaikaisen tietotekniikan tuomat edut sekä asiakkaan että yrityksensä hyödyksi.
Suomalaisen Työn Liitto palkitsi Jesse Kakkolan Avainlippu-tunnustuspalkinnolla osoituksena merkittävästä, luovasta ja ennakkoluulottomasta panoksesta suomalaisen osaamisen esilletuomisessa.
Lisätietoja:
JK Koti-in/Koti-in Oy, Jesse Kakkola, puh. 0400 841 690, jesse.kakkola@koti-in.com,
www.koti-in.com
Suomalaisen Työn Liitto, viestintäpäällikkö Nana Salomaa, puh. (09) 6962 4342,
gsm 0400 942 052, nana.salomaa@avainlippu.fi, www.avainlippu.fi

