Suomalaisten tuotteiden menestyminen kansainvälisesti ja Suomen omilla markkinoilla hyödyttää koko kansantaloutta. Täällä tuotettujen tavaroiden ja palveluiden ostaminen vaikuttaa tuotantoon, työllisyyteen, tuloihin, säästämiseen ja kulutukseen.
Jos jokainen suomalainen harjoittaisi arjen talouspolitiikkaa ja ostaisi viidellä eurolla viikossa suomalaisia tuotteita, se toisi 25 000 työpaikkaa vuodessa. Mutta miten suomalaisten tuotteiden asema
turvataan EU:n laajetessa ja kilpailun kiristyessä?
Suurimpien puolueiden puheenjohtajat luottavat suomalaisten tuotteiden ja palveluiden laatuun ja uskovat laadun olevan tärkeimpiä kilpailuvalttejamme tulevaisuudessakin.
- Tärkein tae suomalaisten tuotteiden kilpailukyvystä on niiden laatu. Emme jatkossakaan pysty kilpailemaan matalan jalostusarvon tuotteiden hinnoilla. Mutta tuotteiden laatua ja jalostusarvoa voidaan nostaa hyödyntämällä osaamista ja korkeata teknologiaa. Tämä pätee myös perinteisiin teollisuuden aloihin, SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen sanoo.
Kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän mielestä suomalaisten tuotteiden on kyettävä kilpailemaan laadun lisäksi myös hinnalla.
- Tämän vuoksi Suomi ei kyenne kilpailemaan massatuotannossa millään alalla, vaan tarvitaan erikoistumista. Tämä koskee niin puunjalostusta, metalli- ja elektroniikkateollisuutta kuin maataloustuotantoa ja matkailuakin.
Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ei usko, että pystyisimme kilpailemaan ensisijaisesti hinnalla.
- Paras tapa turvata suomalaisten tuotteiden asema on niiden korkeasta laadusta ja tuotekehitysrahoituksesta huolehtiminen sekä uusien innovaatioiden tuottamis- ja rahoitusedellytysten turvaaminen, Jäätteenmäki luettelee.
- Kilpailukyvyn ylläpitämisen kannalta on tärkeää, että edelläkävijän asemamme tutkimuksessa ja tuotekehityksessä turvataan valtion lisäpanostuksella t&k-rahoitukseen, Lipponen jatkaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uskoo, että Suomen tulevaisuus on pienten ja keskisuurten yritysten varassa.
- Massatuotannossa emme pärjää. Avaintekijät ovat yksilöllinen tuote ja tavaran laatu, Soini määrittelee.
Laatuun ja tuotekehitykseen panostaisi myös liberaalien puheenjohtaja Tomi Riihimäki. Riihimäki huomauttaa, että nyt kun meillä on yhteinen valuutta, emme voi enää turvautua vanhoihin keinoihin kilpailukyvyn parantamiseksi. Riihimäellä onkin takataskussa uusia vaihtoehtoja.
- Pitäisikö meidän luopua maanviljelyksen tukemisesta? Maatalouden tukemiseen käytetyt varat voisi ohjata sellaisen yrittäjyyden edistämiseen, mihin Suomessa on edellytyksiä.
- Suomalaisten tuotteiden loppuhinta ei ole kilpailukykyinen johtuen korkeasta työn verotuksesta. Samoin palvelujen arvonlisäverotus on johtanut siihen, että Suomesta on tullut tee se itse -yhteiskunta, Riihimäki jatkaa.
Vastuullinen yritys menestyy
Ympäristöstä huolehtiminen ja yritysten vastuullinen toiminta ylipäätään ovat kilpailuvaltteja, joihin kuluttaja reagoi äänestämällä kukkarollaan.
- Ympäristöystävällisyys ja korkea laatu ovat kilpailuvalttejamme viennin suhteen. Suomalaisilla tuotteilla on hyvä mahdollisuus kilpailla EU:n markkinoilla, jos niiden laatu vain pidetään korkeana, RKP:n puheenjohtaja Jan-Erik Enestam uskoo.
- Kuluttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota yrityksen vastuullisuuteen. Tällöin on varmistettava, että tuotteiden raaka-aineet ja valmistus kestävät vaativankin tarkastelun. Suomessa niin lainsäädännön kuin yritysten itsensäkin asettamat korkeat laatuvaatimukset turvaavat suomalaisten tuotteiden menestyksen, Anneli Jäätteenmäki toteaa.
Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara huomauttaa, että palvelualojen suosiminen verotuksessa ja sosiaaliturvan rahoituksessa merkitsee myös suomalaisen tuotannon suosimista.
- Teollisesti valmistetuista tuotteista on usein vaikea edes sanoa, missä maassa ne tosiasiassa on valmistettu. Vaikka Nokian kännykkä olisi valmistettu muualla, suurin osa sen tuottamista tuloista tulee Suomeen, koska Suomessa se on suunniteltu. Jos kysyntä siirtyisi enemmän palveluihin tavaroiden sijasta, merkitsisi se samalla kotimaisen suosimista, koska palvelut on tuotettava paikan päällä.
Kotimaista, kyllä kiitos
Puolueiden puheenjohtajat uskovat suomalaisten tuotteiden laatuun, mutta suomalaisten myynti- ja markkinointitaidoissa on parantamisen varaa.
- Suomalaiset kuluttajat arvostavat kotimaisuutta. Mutta markkinointia on lisättävä, Jan-Erik Enestam painottaa.
Vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset puhuvat suomalaisten tuotteiden kampanjoinnin puolesta.
- EU:n kilpailulainsäädäntö ei valitettavasti salli kotimaisten tuotteiden tukemista. Mielestäni on silti hyvä tiedottaa ja kampanjoida suomalaisten tuotteiden ja niiden hyvän laadun puolesta. Hyvästä laadusta on pidettävä myös kiinni, se on ehdoton mainosvaltti myös jatkossa, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes painottaa.
- Suomalaisten tuotteiden asema turvataan valistamalla kansaa ja varsinkin nuoria kotimaisten tuotteiden ostamisen tärkeydestä. Tässä suhteessa olemme pahasti eräitä muita maita jäljessä. Tämä ajatus on saatava jokaisen kansalaisen selkäytimeen. Kaikki kampanjointi on tietenkin toteutettava kilpailulainsäädännön puitteissa, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Bjarne Kallis sanoo.
Suomalaisen Työn Liitto lähetti suurimpien puolueiden puheenjohtajille vaalikyselyn liiton kannalta tärkeistä teemoista: suomalaisten tuotteiden asemasta, Suomen kilpailukyvystä, suomalaisesta osaamisesta sekä ehdokkaiden ja heidän puolueidensa arvoista.

